Kuvia

Lampaita paimentamassa

Miksi tämä pipo tuntuu niin kylmältä? Eikö se olekaan puuvillaa? En voi vaihtaa sitä neonvihreään, koska juuri tämä pinkki sopii koirani valjaisiin.

Näin valmistautuu keski-ikäinen nainen paimensukuisen lapinkoiransa kanssa lammaspaimennuspäivään. Lounais-Suomen Paimensukuiset Lapinkoirat ry järjesti Määtilalla paimennuspäivän 17.10. Koiria oli mukana 12 kappaletta, joista osa oli ensikertalaisia ja joukossa oli jo useamman kerran paimennusta kokeilleita konkareita. Ohjeeksi olimme saaneet ottaa mukaan lämmintä vaatetta, työhanskat, saappaat, kamera, eväät sekä koiralle valjaat ja hihna (ei fleksiä). Koiran rokotukset ja madotukset on hyvä olla kunnossa. Päivän hinta oli 35 €, joka maksettiin etukäteen.

Määtila sijaitsee Varsinais-Suomessa, Oripään Latvan kylässä. Turusta matkaa tulee noin 60 kilometriä. Kouluttajanamme Määtilalla toimi Heikki Mäkinen, jonka rauhallinen koulutustapa sopi tällaiselle aloittelijalle. Ensikertalaiset saivat ensin liinassa kiertää pyöröaitauksen, jossa oli kolme ahvenanmaanlammasta. Koirani Niehku on vuoden ja neljä kuukautta. Olemme joskus vuosi sitten nähneet lampaita, joten en yhtään osannut ajatella, kuinka Niehku suhtautuu lampaisiin. Heikki antoi ohjeeksi, että kiertäkää aitaus, älä komenna, älä kiellä koiraa. Niehku oli hyvin kiinnostunut lampaan kakasta aidan ulkopuolella. Lampaat eivät vielä oikein innostaneet. Aitauksen sisällä kiersimme pyöröaitausta liina kahden metrin pituisena. Ensin ihan ulkokehää, mutta koska Niehku oli edelleen kiinnostuneempi kakasta kuin itse lampaasta, saimme ohjeeksi pienentää ympyrää. Ajatus lienee sytyttää koira paimennukseen. Eri rotujen välillä on eroa, kuinka koira syttyy ja kuten Heikki kertoi, myös pentueen sisällä voi olla suuria eroja. Kun olimme muutaman kierroksen menneet, Heikki ohjasi meidät aitauksen reunalle. Lampaita ei paimenneta menemällä kohtisuoraan, vaan ajatus olisi, että koira kaartaisi takaa. Koska Niehku vaati lisää sytyttelyä, saimme luvan mennä suoraan kohti lampaita ja kun lampaat kääntyvät, tehdä tiukka käännös lampaiden perään, jotta Niehku pääsee ihan lähelle paimennettaviaan. Ajoittain Niehku jopa tajusi jutun juonen! Kun Heikki kehui koiraa, minä kehuin myös.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme evästauon, jonka aikana sai ostaa karitsa-yrtti-bratwurstia. Tila tarjosi myös kahvit. Syömisen lomassa Heikki kertoi paimennuksesta, koirista ja lampaista. Toinen kierros tehtiin samassa pyöröaitauksessa ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka joku koira oli ensimmäisellä kerralla vaatinut sytyttelyä ja toisella kerralla meni heti hommiin, kuin olisi ennenkin paimentanut. No, Niehku ei kuulunut tähän kastiin. Toisella kierroksella minun koirani rotu oli ”perässävedettävä lappalainen”.  Ei millään oikein innostunut. Kun koira sitten innostuu, täytyy paimennuskokeilu lopettaa, jotta koiralle jää hommasta kipinä kytemään. Hetket aitauksessa ovat nuoren koiran kanssa lyhyitä. Heikki varmisti aitauksen keskellä, että koira ei pääse liian lähelle lammasta, koska sitä tapaa lienee vaikeampi kitkeä pois, jos koira pääsee lampaan villoihin kiinni.

Iso osa päivää oli myös toiset koirat ja heidän koiraihmisensä! Mikä bonus tavata mukavia lapinkoiria mukavine omistajineen. Päivä sujui rennolla otteella ihastellen toisten koiria ja vaihdellen sukutauluja. Löysimme itsellemme ”melkein sukulaisia” toisista koirista.

Rohkeasti mukaan kokeilemaan paimennuksen ihmeellistä maailmaa! Ensikertalaisina selvisimme hienosti: Niehku ei syönyt lammasta (minä söin) ja pinkki pipo oli ihan hyvä valinta!

Elämä yllättää

Saimme tällä viikolla surullisia uutisia. Niehkun veli kuoli yllättäen. Se oli yöllä leikkinyt lelulla ja tukehtunut siihen. Omistajat olivat löytäneet Tuhton aamulla kuolleena. En tuntenut heitä, mutta tulin kovin surulliseksi uutisen kuultuani. Elämä on tässä ja nyt. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Lasten kanssa juttelimme paljon kuolemasta ja he tietysti miettivät, voiko Niehkullekin käydä niin. Luimme kasvattajan antamasta pentukansiosta kuvauksia veljen alkutaipaleesta. Lähdimme samana iltana vielä metsään kävelylle, Tuhton muistolle. Illalla sytytin kynttilän olohuoneen pöydälle. Tuhton omistajien surua en osaa edes aavistaa. Emme tunteneet, mutta meitä yhdisti rakkaus koirankuonolaisiimme.

Meillä on aamuisin jo muutamia asteita pakkasta. Tänä aamuna iloitsin siitä, että Niehkua voi pitää vapaana metsässä. Hän touhuaa omiaan, tutkii, leikkii, hyppii kiville, pyörii kakkakasoissa ja juoksee tuulispäänä etsimään minua. Ihana koira!

Kirpeä aamu lähimetsässä, syksyn puista varisevat lehdet ja järven ympäristö kuin aika olisi pysähtynyt. Aurinko lämmittää selkää. Kuuntelen, joko peurat ovat liikkeellä. Niehku tekee myyräloikkia heinikkoon. Elämä on tässä ja se on hyvää.

Syyllisyyttä ja retuperä

Teimme Neiti 8veen kanssa partiossa keväällä linnunpöntön. Mitään ajattelematta nostin pöntön rivitalomme etupihalle. Koristeeksi.

Eräänä päivänä pönttö oli maassa, eikä ison kukkaruukun päällä. Nostin linnunpöntön ja sieltä lensi pieni lintu päin minun jalkaani. Mikä syyllisyys! Olinko tuhonnut koko pesinnän? Koko kesän tarkkailin, näkyykö pöntön suulla liikettä. Ei näkynyt.

Muutimme omaan kotiin ja pönttö tuli mukanamme. Eilen päätin katsoa, mitä pöntöstä löytyy.

Todella kaunis taidonnäyte! Alla kymmenen sentin kerros sammalta, sitten naapurin koiran mustia karvoja ja päällimmäisenä meidän Niehkun pehmeät villat. Melkein tuli itku, kun pesästä löytyi neljä pientä munaa. 

Voi meidän Kanelia, Mörkyliä ja Siementen kerääjää. Kyllä on pienen koiran elämä hunningolla, kun omistajat keskittyvät vain uuden kodin sisustamiseen ja puutarhanhoitoon. 

Luulin, että Niehkulla alkaa juoksut, mutta mitä vielä. Pissattaa lenkillä useasti, mutta tiputteluvuoto ei ole vielä alkanut. Ala nyt sitten pian! Meidän muu perhe lähtee lokakuun lopussa Helsinkiin ja Niehku saa uuden koirakaverin, joka tulee omistajineen meille siksi aikaa. Saisi juoksut alkaa, niin pääsisimme tutustumaan uuden kaverin kanssa.  

Syvä hiljaisuus

Blogi on ollut viime aikoina hyvin hiljainen. Mielestäni siihen on kyllä pätevä syy, olemme nimittäin muuttaneet reilu viikko sitten. Niehku on saanut enemmän tilaa olla ja touhuta. Ja uudet portaat, joilla makoilla. Takapihallamme kasvaa omenapuita, kirsikkapuu, luumupuita ja marjapensaita. Marjoja Niehku syö suoraan pensaista. Vadelmat ovat hänen suurinta herkkuaan. Kävelylenkit ovat huomattavasti vaikeutuneet, koska Niehku haistaa vattupuskat monien metrien päähän. No, kyllä se tuottaa iloa ihmisillekin, jotka eivät ole ikinä edes huomanneet vadelmien kasvavan niissä lenkkimaastoissa. Ainoaksi ongelmaksi muodostuu Niehkun irtisaaminen puskasta. Hän käy pensaan alle makaamaan ja on sitä mieltä, että niin kauan kuin pensaassa on marjoja, hän ei siitä liikahda.

 

Vadelmia!

Olimme käymässä pohjoisimmassa Suomessa heinä-elokuun vaihteessa. Vähän meitä jännitti, kuinka Niehkulta sujuu junamatkat. Mehän emme olleen junassa aiemmin koiran kanssa matkustaneet. Olimme ottaneet selville, että juna pysähtyy Tampereella ja Oulussa pidemmästi, jolloin koiran voi käydä pissattamassa ulkona. Niehku pääsi kanssamme makuuhyttiin. Kovasti hän tiiraili junan ikkunasta maisemia ja oli alkuun hieman levoton. 

Aina kun joku poistui hytistä, Niehku alkoi vinkua. Yö sujui kuitenkin hyvin ja kaikki saimme nukuttua. Aamulla olimme koiran kanssa käytävällä odottamassa Ouluun saapumista, kunnes kyltistä luimme olevamme jossain ihan muualla. Netistä selvisi, että Kokkolassa oli sattunut hirvikolari ja sen vuoksi juna oli pari tuntia myöhässä. Pääsimme Rovaniemellä syömään tosi myöhään, emmekä olleet juuri eväiden kanssa varautuneet tällaiseen myöhästymiseen. Rovaniemeltä jatkoimme autolla vielä vajaa 500 km, joten olihan se melkoinen voimainponnistus myös pienelle koiralle. Lapsista puhumattakaan.

Perillä meitä odotti koiran näkökulmasta ihana kesäparatiisi: lääniä juosta, joki vieressä ja kissa. Lääni ei aina tahtonut riittää, vaan Niehku kävi naapurin pihassakin tervehtimässä. Joessa Niehku tykkäsi kahlailla ja lähti myös uimaan, kun minä uin. Minun piti vain varmistaa, että Niehku on minun ja rannan välissä, koska Tenossa on niin kova virta. Välillä Niehku istui törmällä ja haukkui kalastajia.

Kissa oli tehnyt hyvää työtä ja metsästänyt valmiiksi jonkun myyrän tms. En tehnyt lajitunnistusta kovin tarkkaan… Sitä Niehku kantoi koko viikon ja heitteli ilmaan, tökki kuonolla maahan ja oli hyvin onnellinen. Oli päiviä, jolloin Niehku ei halunnut tulla sisään ollenkaan, koska oli niin ihanaa olla ulkona.

Saattoi olla, että Niehku kävi myös salaa Norjassa. Mies ja lapset olivat lähteneet veneellä Niehku mukanaan ja pysähtyneet keskellä jokea olevalle karikolle –ja se nyt sattuu kuulumaan Norjalle. Oh no!

Kiipesimme lähitunturin laelle nauttimaan auringosta. Meille oli tehty tunturin kupeeseen ikioma geokätkö meitä odottamaan ja Niehku kaivoi sen kiven kolosta.

Paluumatka junalla ja autolla sujuivatkin sitten tosi hyvin. Niehku malttoi nukkua autossa ja junaankin hän hyppäsi kuin olisi ikänsä matkustellut! 

Kyllä pienen lapinkoiran paikka olisi yllä kuvatuissa maisemissa. Oli ihana tarjota Niehkulle tällainen kokemus. Haaveilemme, että pääsisimme jonain vuonna pohjoiseen pääsiäisen tienoilla moottorikelkkailemaan ja pilkkimään.

Kesäjuoksut

Juoksulla on parikin eri merkitystä koiramaailmassa. Niehkullahan oli juoksut tuossa keväällä, juuri katselmuksen jälkeen. Kyse ei onneksi ole nyt niistä.

Lapinkoiran omistaja on kerännyt vuosien saatossa itselleen mukavasti elopainoa. Kilojen kanssa on tultu toimeen, milloin heikommin ja milloin vielä heikommin. Ikääkin alkaa olla, ettei viitsisi vallan pyöreäksi muuttua. Tämähän on nyt ollut sitä iänikuista kamppailua aina. Ja varmasti tulee olemaankin. Omassa psyykkisessä voinnissa vain olen huomannut, että kun tämä kroppa liikkuu, oma mielikin voi paremmin. Niinpä juuri ennen lomani alkua ostaa päräytin itselleni lenkkarit, vaikka edelliset olivat vasta 13 vuotta vanhat.

Olen pyrkinyt käymään noin joka toinen päivä juoksemassa. Lapinkoira flexin nokassa keikkuen. Flexi siitä syystä, että silloin Niehkulla on vähän enemmän joustonvaraa jäädä joskus jotain nuuskuttelemaan. Yleensä hän kyllä mielellään etsii kolmen metrin pituisia puita pururadan varrelta.

En todellakaan miellä itseäni juoksijaksi. En ole ikinä, koskaan, harrastanut juoksemista! Mutta olen itsekin yllättynyt sinnikkyydestäni. Ja Niehku tietää jo, mitä tapahtuu, kun omistaja kiskoo juoksuhousuja jalkaansa.

Apilaniityllä

Savojärvellä kasvaa hillaa

Savojärven kierros

+21 astetta ja mitä mainiointa seuraa Savojärven kierroksella. Olimme kahdestaan Niehkun kanssa kiertämässä tuota järveä. Olen aiemminkin kävellyt sen lenkin ja silloin etsinyt geokätköt. Tänään keskityimme kävelyyn ja maisemiin. Olimme kymmenen aikaan Rantapihassa ja lähdimme sieltä kävelemään. Jos saisin sellaisen suon tuoksun tallennettua johonkin purkkiin! Toi niin elävästi mieleeni Lapin suopursut. Kulkijoita ei juurikaan ollut ja saimme rauhassa pitkospuita kipitellä. Niehku kävi muutaman kerran uimassa. 

Joku totesi, että kierros olisi ennemminkin 7 kilometriä pitkä, kuin 6 km. En osaa sanoa, mutta oikein hyvä päivälenkki siitä tuli. Olisin kyllä mielelläni ottanut seuraa, mutta en rohjennut fb:n seinällä huudella. ;)

Saavuttuamme Rantapihaan takaisin menimme rannalle. Siellä kuitenkin oli kyltti, ettei koiria saa uittaa. Joku perheen äiti lupasi sitten katsoa sen hetken Niehkua, kun kävin vaihtamassa uikkarit ja pulahdin järveen. Ihania ihmisiä on olemassa! Huomasin nimittäin, että yksin liikkuminen koiran kanssa vaatii enemmän suunnittelua, kun ei olekaan ketään, kenelle antaa hihnaa siksi aikaa, kun käy vessassa tai vaihtaa vaatteita.

Mustikkapalkalla paimentava koira

Olimme tänään lasten ja Niehkun kanssa kahden tunnin metsälenkillä. Niehku oli vapaana, vaikka ei saisi olla. Pari kertaa tuli kävelijöitä vastaan ja kutsuin Niehkun luokse ja laitoin kiinni. Mä vaan rakastan sitä, kun koira saa juosta vapaana metsässä. 

Metsässä oli jo valtavan kokoisia, kypsiä mustikoita! Poimimme maistiaisia ja Niehkuhan innostui. Ensin annoin kädestä niitä marjoja, mutta sen jälkeen näytin Niehkulle mustikanvarpuja. Niehku riipi mustikoita suuhunsa. Hetken kuluttua näin sen itsenäisesti poimivan mustikoita! Vielä mun pitää opettaa se leipomaan mustikkapiirakka...

Mustikassa

Kyllähän Niehku söi pentunakin mustikoita. 19.8.2014

Kesäpäivä Kustavissa

Näköalapaikalla on hyvä vahtia.

Lähdimme viettämään päivää Kustaviin. Oli todella hieno ja aurinkoinen ilma, Ja vihdoin Niehku nyt sitten pääsi uimaan! Kustavin uimarannan vieressä oli kaislottunut alue, jossa oli pieni lampimainen aukko. Laitoin koiran flexiin ja heittelin keppejä veteen. Niehku on selvästi vesimieltynyt. Se haki keppejä, mutta sen lisäksi meni itse veteen ja ui siellä ympyrää. 

Toissapäivänä tapasimme koiraystäviä. Koda omistajineen oli lähistöllä ja kutsui meidät mukaan pellolle leikkimään. Menossa oli mukana toinenkin koira, 7 kuukauden ikäinen narttu. Niehku murisi tälle pennulle, samalla kuitenkin oli kovin kiinnostunut ja häntä heilui. En yhtään osannut lukea koiraani, miksi se käyttäytyi sillä tavalla. Kodan omistaja ehdotti, josko kyse on siitä, että siinä on toinen narttu. Minä vitsailin, että Niehku on mustasukkainen Kodasta.

Otin Niehkun takaisin hihnaan ja siinä hihnassa ollessaan se alisti tämän toisen nartun ja sen jälkeen (juteltuani toki omistajan kanssa) päätimme kokeilla uudestaan päästää Niehku vapaaksi. Sen jälkeen leikit sujuivat aika kivasti. Jossain vaiheessa toinen narttu alkoi haukkua ja taas Niehku "ärsyyntyi". Otimme sitten molemmat koirat hihnaan.

Mutta kyllä mua harmitti. Toivon, että tämä nyt on ihan normaalia ja mahdollisesti ohimenevää. En missään nimessä halua, että Niehkusta tulee ärisijä. Toivon, että tämä on jotain murrosikään liittyvää kotkotusta. :(

Vahvistui taas oma ajatukseni, että täytyy syksyllä yrittää päästä taas jollekin koirakurssille. Joko jatkamme rally-tokoa tai sitten katson jonkun muun kurssin.

Lähistön eläimiä

Tänään on ollut vuoden kuumin päivä. Pitäisi löytää joku ranta, jossa saisi uittaa koiria. Haluaisin myös nähdä, kuinka Niehku suhtautuu, kun minä menen uimaan. Edellinen koiramme kahlaili vedessä, mutta ei varsinaisesti uinut. Kerran olimme metsäretkellä ja päätin uida. Olin raskaana tuolloin ja en tiedä, mikä suojeluvaisto silloisella koirallamme Toscalla heräsi, mutta se alkoi uida minun ympärilläni.

Niehku on päässyt kosketuksiin lähiluonnon kanssa. Eilen myöhään illalla mieheni lähti käyttämään Niehkua iltapissillä, kun puskasta kömpi hirvi. Se seisoi, tuijotti ja sitten alkoi lähestyä. Kun Niehku tajusi, että edessä on jotain järisyttävää, se päätti ilmoittaa siitä suurella ja kuuluvalla äänellä koko kulmakunnalle. Haukkua ja ulvontaa. Hirvi ei ollut moksiskaan. Minä totesin, että en halua törmätä noin kesyyn hirveen lähimetsässä. Kunnes tajusin, että olisihan minulla suuren egon omaava vahtikoira suojelijanani. 

Toisella lenkillä Niehku ilmoitti naapurin pensaikon kohdalla haukkumalla, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Pensaikossa oli kyy. Onneksi osasi varoa -ja varoittaa.

Kesäpuuhia

Juhannuksen maisemat ja trangia-ruokaa.

Meren aallot olivat Niehkusta mahdottoman mukavia paimentaa. Aallot vetäytyivät.... ja tulivat takaisin.

Mää aikoisin nukkua!

Telttailua

Mies, joka meillä asuu, halusi lähteä lasten -ja koiran- kanssa vanhemmilleen. Suunnitelmissa oli puumajan rakentaminen ja nukkuminen teltassa.

Niehku saa olla vapaana mummolassa. Tosin siihen saattaa tulla muutos. Hän oli nauttinut täysin rinnoin tästä vapaudesta. Naapurin isäntä oli iltasella astellut mummolan pihalle. Oli kuulemma ihmetellyt, mikä karvainen otus hänen jaloissaan pyöri. Se oli meidän Niehku. Lapsemme totesivat, että eihän Niehku ollut karannut. Se oli mennyt vain Olaville!

Mummolan vieressä virtailee mukava oja. Niehku oli jälleen hävinnyt tutkimaan maailmaa. Joku oli löytänyt sen sieltä ojasta. Oli ojan reunat sen verran jyrkät, että ei ollut koira onnistunut ihan heti kiipeämään sieltä ylös.

Sain tekstiviestin: "Menin jokeen. En päässyt pois. Olen vanki. Kaduttaa."

 Koitti ilta ja ensimmäinen telttayö. Telttaan menivät nukkumaan mies, joka meillä asuu, Neiti 8 vee ja Niehku. Illalla tuli tekstiviesti, jossa oli kuva hyvin epäluuloisesta pienestä lapinkoirasta. Pystyykö teltassa oikeasti nukkumaan?

Aamulla, kun kaksi muuta telttailijaa olivat jo heränneet (klo 5.50), tuli kuvaviesti Niehkusta:

Uni taisi maistua sittenkin. Ja teltassa yöpyminen onnistuu  pieneltä lapinkoiralta!