Tänään on ollut pakkasta kymmenisen astetta. Vähäinen lumi narskuu jalkojen alla. Minulla on ollut koti-ikävä.
Lähdin illalla koiran kanssa lenkille. Kuu paistoi ja koira juoksi hihnassa innoissaan. Saimme treenata odota-käskyä risteyksissä ja reunaan-käskyä kevyen liikenteen väylillä. Välillä pääsimme metsäteille pimeyteen. Kaksi kertaa tuli koira vastaan, eikä Niehku sanonut mitään. Hienoa!
Valoisalla pätkällä tuli sitten kaksi koiraa yhtä aikaa ja silloin Niehku haukahti.
Vaihdoimme lennosta miehen kanssa kuulumiset ja sain kuulla, että aamun metsälenkillä he olivat treenanneet luoksetuloa ja irti-käskyä.
Olen nyt asiaan perehtynyt ja tullut siihen tulokseen, että koiramme on esipuberteetti-iässä! Niehku on ehkä oppinut, että on olemassa tyttöjä ja poikia, eikä vain androgyynejä pentuja. Tuoksut kiinnostavat niin paljon! Ja välillä ei innostaisi yhtään totella omistajaa. Mörkö-ikä myös vähän jänskättää.
Joskus jopa liikennemerkki on pelottava. Tänään kerroin miehelleni, että koira tarvitsee nyt erityisesti riittävästi haasteita
(ei liikaa) ja kokemuksia, jotka vahvistavat itsetuntoa.
Niehku sai valtavat kehut, kun mies laittoi sille valjaita. Itsetunto on varmasti koiralla huipussaan.
