Harjoittelemme myös luoksetuloa ja leikkimistä. Viimeisin oivallukseni oli se, että pitää tehdä itsestä niin houkutteleva, ettei koiraa tarvitse kiskoa perässään hihnassa tai torua menemästä jonnekin. Tuo houkuttelevuus tässä kohtaa on sitä, että kimitän ja innostun ja kehun. Liekö kovin houkuttelevaa?
En ollut tajunnut opettaa seiso-käskyä, mutta sehän onkin kovin kätevä. Harjoittelemme paljon sitä, koska sen Niehku tajusi. Maahan-käsky ei meiltä onnistu.
Kiersimme pienessä ympyrässä kaikki kuusi pentua omistajineen. Piti liikkua eteenpäin hihna löysällä. Minä roikuin Niehkun perässä. Ei ollut hihna löysällä. Onneksi oli pinna löysällä. Minua vain nauratti, kun meidän touhu oli niin älytöntä. Mutta se pitää sanoa, että kun menimme yksin sellaista kahdeksikkoa, jossa sivuilla oli houkutuksia, Niehku kulki kuin unelma sivullani ja etsi katsekontaktia. Edelleen meillä siis on toivoa!
Tunnin lopuksi pennut päästetään viipottamaan keskenään. Niehku käy yhä uudelleen ja uudelleen sen yhden mustan pienen pennun perään. Onneksi siellä on myös iki-ihana Iines, joka on tasavertainen leikkikaveri. Joskus Niehku ja Iines ovat niin poikki tunnin jälkeen, että makaavat lattialla vastakkain ja sätkivät toisiaan jaloillaan.
Piti ottaa Aminekosta kuva. Se löytyi aamulla nukkumasta tästä asennosta. Elämän iloa ja tyytyväisyyttä!
Pieni kettuni.
Sydän ja koira. Lumi oli ihanaa, niin kauan kuin sitä kesti.
