Kuvia

Lampaita paimentamassa

Miksi tämä pipo tuntuu niin kylmältä? Eikö se olekaan puuvillaa? En voi vaihtaa sitä neonvihreään, koska juuri tämä pinkki sopii koirani valjaisiin.

Näin valmistautuu keski-ikäinen nainen paimensukuisen lapinkoiransa kanssa lammaspaimennuspäivään. Lounais-Suomen Paimensukuiset Lapinkoirat ry järjesti Määtilalla paimennuspäivän 17.10. Koiria oli mukana 12 kappaletta, joista osa oli ensikertalaisia ja joukossa oli jo useamman kerran paimennusta kokeilleita konkareita. Ohjeeksi olimme saaneet ottaa mukaan lämmintä vaatetta, työhanskat, saappaat, kamera, eväät sekä koiralle valjaat ja hihna (ei fleksiä). Koiran rokotukset ja madotukset on hyvä olla kunnossa. Päivän hinta oli 35 €, joka maksettiin etukäteen.

Määtila sijaitsee Varsinais-Suomessa, Oripään Latvan kylässä. Turusta matkaa tulee noin 60 kilometriä. Kouluttajanamme Määtilalla toimi Heikki Mäkinen, jonka rauhallinen koulutustapa sopi tällaiselle aloittelijalle. Ensikertalaiset saivat ensin liinassa kiertää pyöröaitauksen, jossa oli kolme ahvenanmaanlammasta. Koirani Niehku on vuoden ja neljä kuukautta. Olemme joskus vuosi sitten nähneet lampaita, joten en yhtään osannut ajatella, kuinka Niehku suhtautuu lampaisiin. Heikki antoi ohjeeksi, että kiertäkää aitaus, älä komenna, älä kiellä koiraa. Niehku oli hyvin kiinnostunut lampaan kakasta aidan ulkopuolella. Lampaat eivät vielä oikein innostaneet. Aitauksen sisällä kiersimme pyöröaitausta liina kahden metrin pituisena. Ensin ihan ulkokehää, mutta koska Niehku oli edelleen kiinnostuneempi kakasta kuin itse lampaasta, saimme ohjeeksi pienentää ympyrää. Ajatus lienee sytyttää koira paimennukseen. Eri rotujen välillä on eroa, kuinka koira syttyy ja kuten Heikki kertoi, myös pentueen sisällä voi olla suuria eroja. Kun olimme muutaman kierroksen menneet, Heikki ohjasi meidät aitauksen reunalle. Lampaita ei paimenneta menemällä kohtisuoraan, vaan ajatus olisi, että koira kaartaisi takaa. Koska Niehku vaati lisää sytyttelyä, saimme luvan mennä suoraan kohti lampaita ja kun lampaat kääntyvät, tehdä tiukka käännös lampaiden perään, jotta Niehku pääsee ihan lähelle paimennettaviaan. Ajoittain Niehku jopa tajusi jutun juonen! Kun Heikki kehui koiraa, minä kehuin myös.

Ensimmäisen kierroksen jälkeen pidimme evästauon, jonka aikana sai ostaa karitsa-yrtti-bratwurstia. Tila tarjosi myös kahvit. Syömisen lomassa Heikki kertoi paimennuksesta, koirista ja lampaista. Toinen kierros tehtiin samassa pyöröaitauksessa ja oli mielenkiintoista nähdä, kuinka joku koira oli ensimmäisellä kerralla vaatinut sytyttelyä ja toisella kerralla meni heti hommiin, kuin olisi ennenkin paimentanut. No, Niehku ei kuulunut tähän kastiin. Toisella kierroksella minun koirani rotu oli ”perässävedettävä lappalainen”.  Ei millään oikein innostunut. Kun koira sitten innostuu, täytyy paimennuskokeilu lopettaa, jotta koiralle jää hommasta kipinä kytemään. Hetket aitauksessa ovat nuoren koiran kanssa lyhyitä. Heikki varmisti aitauksen keskellä, että koira ei pääse liian lähelle lammasta, koska sitä tapaa lienee vaikeampi kitkeä pois, jos koira pääsee lampaan villoihin kiinni.

Iso osa päivää oli myös toiset koirat ja heidän koiraihmisensä! Mikä bonus tavata mukavia lapinkoiria mukavine omistajineen. Päivä sujui rennolla otteella ihastellen toisten koiria ja vaihdellen sukutauluja. Löysimme itsellemme ”melkein sukulaisia” toisista koirista.

Rohkeasti mukaan kokeilemaan paimennuksen ihmeellistä maailmaa! Ensikertalaisina selvisimme hienosti: Niehku ei syönyt lammasta (minä söin) ja pinkki pipo oli ihan hyvä valinta!

Elämä yllättää

Saimme tällä viikolla surullisia uutisia. Niehkun veli kuoli yllättäen. Se oli yöllä leikkinyt lelulla ja tukehtunut siihen. Omistajat olivat löytäneet Tuhton aamulla kuolleena. En tuntenut heitä, mutta tulin kovin surulliseksi uutisen kuultuani. Elämä on tässä ja nyt. Koskaan ei voi tietää, mitä huominen päivä tuo tullessaan. Lasten kanssa juttelimme paljon kuolemasta ja he tietysti miettivät, voiko Niehkullekin käydä niin. Luimme kasvattajan antamasta pentukansiosta kuvauksia veljen alkutaipaleesta. Lähdimme samana iltana vielä metsään kävelylle, Tuhton muistolle. Illalla sytytin kynttilän olohuoneen pöydälle. Tuhton omistajien surua en osaa edes aavistaa. Emme tunteneet, mutta meitä yhdisti rakkaus koirankuonolaisiimme.

Meillä on aamuisin jo muutamia asteita pakkasta. Tänä aamuna iloitsin siitä, että Niehkua voi pitää vapaana metsässä. Hän touhuaa omiaan, tutkii, leikkii, hyppii kiville, pyörii kakkakasoissa ja juoksee tuulispäänä etsimään minua. Ihana koira!

Kirpeä aamu lähimetsässä, syksyn puista varisevat lehdet ja järven ympäristö kuin aika olisi pysähtynyt. Aurinko lämmittää selkää. Kuuntelen, joko peurat ovat liikkeellä. Niehku tekee myyräloikkia heinikkoon. Elämä on tässä ja se on hyvää.