Pentu vaatii työtä. En oikeasti osannut kuvitella, kuinka paljon. Olenko katunut koiran ottamista? En, mutta olen toivonut, että voisin ottaa itse enemmän vastuuta koiran hoidosta. Minä käyn töissä ja mieheni opiskelee tällä hetkellä ja on yleensä päivisin kotona. Hän joutuu huolehtimaan päivän aikana aamulenkistä ja pissatuksista. Joskus kuulemma joutuu keksimään vaihoehtoista tekemistä sohvan pureskelulle/pistorasian pureskelulle/lattialistan pureskelulle/nilkan pureskelulle/kengän pureskelulle tmv. Yleensä siis pureskelulle, mikäli se ei käynyt ilmi. Tämä kaikki on pois opiskeluajasta.
Kun pentua alettiin harkita, päätös oli molempien. Kumpikin perheen aikuisista on luvannut kantaa kortensa kekoon. Minä olen luvannut ottaa koulutusvastuun. Mieheni sopimukseen kuuluu aamu- ja iltalenkit sekä ulkoilutus räntäsateessa. (Minkähänlainen talvi on tulossa?) Lapset ovat kovasti toivoneet koiraa, mutta tein heille selväksi, että vastuu koirasta on meillä aikuisilla. Toki heidätkin koulutetaan tässä samalla. Lapset osallistuvat voimiensa mukaan lenkeille. Joinakin koulupäivinä heilläkin on tehtävänä päästää koira takapihalle pissalle.
Olen oppinut, että työvaatteet kannattaa vaihtaa heti kotivaatteisiin. Ei kannata jättää esim. vain leggingsejä jalkaan, koska koiran ilmoittaessa pissahädästä, leggingsit eivät ole naapureille kaunis näky. En voi nukahtaa "vahingossa" sohvalle klo 21, koska Niehku ei ole vielä saanut iltaruokaansa ja käynyt tarpeillaan. Voin lukea illalla sohvalla netistä koiran parvoviruksesta sillä seurauksella, että olen täysin varma, että Niehku saa parvon ja se kuolee ja meillä ei ole varaa hankkia toista koiraa ja miten sekin selitetään lapsille. Tässä kohtaa pyyhin kyyneleitä salaa lakanaan. Koira nukkuu sohvan vieressä, haluaa olla lähellä laumaansa. Minä en uskalla nukahtaa. Mitä jos se aloittaa juuri tänä yönä ripuloinnin sen parvoviruksen takia?
Omistajan arkeen kuuluu ilo siitä, kun Niehku tulee kiemurrellen, häntää heiluttaen luokse. Ilo siitä, kun huomaa sen näkevän unta. Ilo siitä, kun se kiskoo kaikki sammaleet kallioilta. Ilo siitä, kuinka lapset iloitsevat koirasta. Olen jopa tuntenut iloa siitä, kun näen Niehkun kietoutuvan Vallilan Joutsen-verhoihimme. Hassu koira! En antaisi Niehkua pois. Kuka perheenjäsenestään haluaisi luopua? Siispä jatkamme arkea iloineen ja ärsytyksineen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti